Kylmiä väreitä

Apposition rintamilla on ollut viime aikoina hiljaista lähinnä siitä syystä, että virkanainen on keskittynyt enemmän kapulakielen tuottamiseen kuin analysointiin.

Virkanaisen kotipostilaatikkoon oli eilen pudonnut A4-paperi, jossa suurella, näkyvällä ja värikkäällä kirjasimella luki “Ilmoitus tutkinnasta”. Vähemmästäkin säikähtää. Mitä olen tehnyt? Kuka minua tutkii? Joudunko kodittomaksi vaiko vankilaan?

Dokumenttia tarkemmin tutkimalla ilmeni, että kysymys oli koko talonyhtiön ilmanvaihtojärjestelmien kunnon tutkimisesta.

Mitä tästä jälleen opimme? Suomen kielen johtimilla on väliä: ne voivat muuttaa sanan merkitystä suurestikin: tutkinta vs. tutkimus.

Kieli kukkii – joskus ihan myönteiselläkin tavalla!

Aina tulee vain morkattua iltapäivälehtien kielenkäyttöä, mutta joskus uutisista löytyy ilahduttavan innovatiivisiakin lausahduksia. Kuten nyt esimerkisi tänään uutisessa Jon Bon Jovin kuolemasta, joka osoittautui hyvinkin liioitelluksi ja ennenaikaiseksi.

“Rokkari Jon Bon Jovi kiistää kuolleensa.”

Tämä ei vaatine sen kummempaa analyysiä.

Otsikointia ja lupauksia

Iltapäivälehdet ovat kunnostautuneet jo pitkään sisältöä vastaamattomien otsikoiden pykäilyssä, mutta nyt näköjään julkinen hallinto seuraa perässä. En arvosta.

Jos tiedotteen otsikko on “Presidenttiehdokkaat saivat numerot“, en pidä lainkaan kohtuuttomana odotuksena sitä, että tiedotteessa kerrottaisiin, mitä nämä numerot ovat. Turha toivo, näköjään.

Metsästystä

Koko syksyn minua on kaihertanut eräs tv:ssä pyörivä sarja. En ole nähnyt yhtään jaksoa siitä, mutta lukuisia mainoksia. En edelleenkään oikein ymmärrä, miten huutokauppoja metsästetään. Vaanitaanko kaupungin kaduilla pukeutuneena graniitin harmaaseen ja odotetaan, että huutokauppa kulkee ohi. Entä mikä on ase? Meklarin nuija?

Tarkkana kyselyiden kanssa!

Viime aikoina on monesti tullut todettua kahvipöytä- ja käytäväkeskusteluissa, miten holtitonta kyselyjen kieli saattaa pahimmillaan olla. Vastaaja ei välttämättä tiedä ollenkaan, mitä oikeasti kysytään, jolloin vastaukset eivät ole vertailukelpoisia ja kyselyn tulokset ovat siten aivan käyttökelvottomia.

Kyselyt kannattaisi oikeasti testauttaa useammalla vastaajalla, jotka kommentoisivat mahdollisia ongelmiaan.

Nyt eteen tuli hieman toisalla tavalla jännittävä kyselykysymys:

Omaa tehtävänimikettäni ei pudotusvalikosta löytynyt, ei myöskään “Muu, mikä?” -vaihtoehtoa. Ongelmaa pohtiessani totesin, että jos tehtävänantoa toteuttaisi prikulleen, niin tyhjään ruutuun kirjoitettava tekstihän olisi ihan selvä…

Pilkulla on väliä

Iltiksen uutinen muistuttaa havainnollisesti, että pilkulla ON väliä!

Oikoluku kannattaa

Kaikki tekevät virheitä kirjoittaessaan, mutta useimmat virheistä olisi vältettävissä yksinkertaisella oikoluvulla. Iltalehden/STT:n toimittajan olisi tänään kannattanut oikolukea oma uutisensa.

Partisiippi vai infinitiivi?

Viime aikoina olen ollut havaitsevinani eteeni tulleissa teksteissä sekoilua 3. infinitiivin ja partisiipin preesensin välillä esim. näin:

Kaupunki on panostamassa varhaiskasvatukseen.

vai

Kaupunki on panostavassa varhaiskasvatukseen.

 Ensiksi mainittu eli 3. infinitiivi on tietenkin oikein. Partisiipin preesensiä käytetään taas hieman toisenlaisessa tehtävässä, kuten esim.:

Varhaiskasvatukseen panostava kaupunki toimii oikein.

Muodoilla ei ole keskenään mitään muuta yhteistä kuin hieman samankaltainen ulkoinen muoto – ja ovathan sekä m että v näppiksen alimmilla rivillä (joskaan eivät vierekkäin).

Pari sanaa nimistä

Päivän iltiksessä silmään osui otsikko, joka on malliesimerkki tapauksesta, jossa erisnimi saattaa aiheuttaa väärinymmärryksiä.

Otsikkoa pällistellessä ihmettelin kovasti, miten löytäjän alibi voi vaikuttaaa tuolla tavalla. Ja mikä alibi, alibi mille? Onko siis osoitettu, että hän on ollutkin aivan toisaalla tehdessään väitetyn löydön? Aikani asiaa ihmeteltyäni klikkasin linkkiä ja asiakin selvisi pikapikaa: kyseessä ei ollut “todiste poissaolosta” -alibi vaan lehti-alibi eli Alibi.

Miten saada kielenhuoltaja menettämään järkensä?

Oikein tehokas tapa saada organisaation kielenhuoltaja menettämään järkensä on tilata häneltä jatkuvasti “kevythuoltoja” siten, että niistä tulee normi. Lopulta kielenhuoltaja ei tee enää mitään muuta kuin oikolukua, jossa hän ei lainkaan saa käyttää omaa ammattitaitoaan.